Toini

 

Kaikkee pientä

Keskiviikko, Syyskuu 5, 2012

Velmu kävi kontrolliröntgenissä Anidentissa. Kaikki on kunnossa hammasoperaation jäljiltä, paikka on paikallaan. Paitsi jos just nyt Velmulta kysytään, niin kaik on päin helevettiä. Rapula lienee. Kiukuttaa ja sylettää meijjän tollopoikaa, taas kerran. Peiton alla pötköttelee ja jupisee itsekseen.

Kesän vesipelastustreenit saivat yllätyskäänteen, kun Velmu toi ensimmäisen kerran veneen rantaan. Kannatti pikkuhiljaa lisätä painoa treeneissä käytetyn Pian härpäkkeen eli lasten uimalautan päälle, ja totuttaa köyden vetoon. Laumaan on siis tulossa sankar’koira #2!

Toini on pitkin kesää osoittanut yletöntä kiinnostusta lintuihin. Kun neiti löysi pihalta Lotan jättämän keltaisen tirpan jämän ja kanniskeli sitä ympäriinsä ylpeenä, piti kaivella varis pakkasesta. Lintu koiralle. Lintukoira kun lienee. No, ei ollut pakastevaris vaan -lokki joka paketista löytyi, mutta eipä Toippoa haitannut yhtään. Päinvastoin, meni vähän överiksi riekkuminen. Kun Toini alkoi järsimään lokkivainaan nokkaa irti, otin lokin pois. Nyt treenataan lokinsiipidamilla kantoa ja luovutusta.

Toinin uimaharjoitukset menivät tältä kesältä persiilleen; juoksut osuivat juuri kesälomille joten mökkireissu jäi väliin ja siten myös vapaus mennä järveen milloin haluaa. Niin se aikoinaan Velmukin mallioppi uimaan mökkilomalla. Alkuun Velmu polski räkäroolia Pumban perässä damin haussa, ja nyt on todella hyvä ja nopea uimari.

Kajaanialaisia kissanpoikia olisi tarjolla. Yritetään pysyä lujina. Vaikka toisaalta…